tiistai 21. joulukuuta 2010

Ensimmäinen kattaus

Vuoden viivyttelyn jälkeen keräsin vihdoin rohkeutta ja aikaa kattaa esille muutamia ruoka-aiheisia tekstejäni.

Tämän blogin ideana on pohdiskella enemmän ja vähemmän rennossa hengessä ruokiin ja juomiin liittyviä asioita. En pidä itseäni mitenkään mestarillisena kokkina, ennemminkin jonkinlaisena harrastelijanautiskelijana.

Idea blogin pitämiseen lähti liikkeelle syntymäpäiväillallisesta, jonka silloinen tyttöystäväni ja nykyinen vaimoni tarjosi minulle vuosi sitten erittäin hyvässä ravintolassa. Päätin, että haluan päästä hehkuttelemaan kokemusta tarkemmin.

Jouluun on enää muutama päivä aikaa ja joulu on aina ollut minulle paitsi rauhoittumisen myös nautiskelun aikaa. Kiireettömiä makuelämyksiä ja hyvää seuraa. Toivottavasti se on sitä myös teille.

Bon appetit!